Elämäni ensimmäisen kerran aloitin kirjoittamaan tämmöistä blogia. Onhan sitä joskus tullut kirjoitettua, silloin ennen vanhaan, päiväkirjaa, joten olisiko tämä nyt sitten suoraan verrattavissa siihen? Tosin tämä on julkista, ja jokainen, kuka haluaa pääsee tätä kurkkimaan. Mutta ehkäpä se onkin tässä jotenkin taka-ajatuksena. Joskus oma vuodatus saattaa auttaa toista saman asian kanssa painiskelevia.

Olen siis 25-vuotias nainen Itä-suomesta ja haaveissa on ollut perheenlisäys. Söin 10 vuotta pillereitä (ensin harmonet ja sitten yasmin-merkkisiä) ja viime vuoden marraskuussa sitten päätimme yhteistuumin, ukkoni kanssa, että en enää uutta listaa aloita. Olin onneni kukkuloilla :) Olemme mieheni kanssa seurustelleet vuoden 2008 joulukuusta ja vuonna 2010 tammikuussa menimme kihloihin. Yritys on siis aloitettu marraskuussa 2009.

Yrityksen onnea varjostaa kuitenkin pelko siitä, että en voi koskaan lapsia luomusti saada. Olen saanut kaksi kertaa klamydiatartunnan, molemmat parisuhteessa ollessani, miesten petollisuuden seurauksena. Ensimmäisellä kerralla ehdin tautia kantaa reilut puoli vuotta tietämättäni ja toisella kerralla melkein vuoden. Nyt, kun lapset olisivat ajankohtaisia, suurin pelkoni liittyy siihen, että munanjohtimeni ovat tukossa.

Asun keskisuurella paikkakunnalla ja tiedustellessani asiaa terveyskeskuksesta, sain vastaukseksi, että vasta vuoden yrittämisen jälkeen asiaa ruvetaan tutkimaan. Tarkoittaakohan se vuoden yrittäminen 12 yrityskertaa vai 12 kk? Nyt meillä on nimittäin menossa yk 8 (juuri eilen tuli täti kylään, vaikka kovasti antoi ensin ymmärtää, ettei tulisikaan...). Yksityisen lääkäriaseman kautta saisi tutkimukset aluilleen, jos rahaa olisi sen verran ylimääräistä, mutta valitettavasti meillä ei sitä ole. Mies opiskelee vielä tällä hetkellä ja vaikka ite olen työelämässä, ei meidän tulot mitkään päätähuimaavat ole.

Pillereiden lopettamisen jälkeen, miulla on ollut se onni, että kierto on ollut suht säännöllinen, 25 - 29 päivää. Ainoastaan laihtumisen/elämäntapamuutoksen myötä täti on joko tullut päivän etuajassa tai myöhässä (oon siis laihtunut tämän kevään aikana 7 kiloa!) Toisaalta siihen, että mitään ei ole tapahtunut tämän projektin onnistumiseksi, voi olla syynä juuri tämä liikunnan ja ruokailutottumusten muuttuminen, mutta silti epätoivo aina välillä valtaa mielen. Nyt meillä on menossa sellainen kausi, että ollaan päätetty, ettei mitään stressiä asian suhteen oteta, mutta jotenkin sen on kovin vaikeaa. Se varmaan on osasyy tämän blogin perustamiseksi, jotta voi edes johonkin purkaa näitä tuntemuksia. Miehelle puhuminen on kuin puhuisi järkkymättömälle kalliolle, koska hän on niin jalat maassa olevaa tyyppiä, joka ei vähästä hätkähdä. Toisaalta hän taas täydentää tätä omaa panikointiani hyvin <3

Katsotaan nyt miten ahkerasti jaksan sitten tänne kirjoitella, mutta nyt sain kuitenkin aloitettua ja tästä on hyvä jatkaa. Nyt työt kutsuvat ja on lähdettävä kiireesti valmistautumaan iltavuoroon.